Page 46 - Hevosmaailma 6/2021

Kaisterin tiikeriraidat. Ihan itse
tehdyt triikeriraidat syntyvät,
kun lumi sulaa ja mutainen maa
mahdollistaa jälleen askartelun.

missään. Hokit ovat kyllä aina nätisti ken- kin kiristeltiin tai vaihdettiin, kunnes ei
gitysvälineiden joukossa, mutta hokkiavain enää vaihdettu, eikä kiristetty ja avain jäi.
ei koskaan. Se ei ole koskaan missään. Sitä Löytymisen perään kuitenkin pikku saarna
etsitään ärtymiseen asti ja kysellään myös itselle siitä, että sitten jatkossa se hokkiavain
koirat läpi, että onko joku kenties kaivanut laitetaan sille kuuluvalle paikalle, eikä jätetä
parempaan jemmaan sen kesän aikana. lojumaan. Eipä.
Selitystä ei osaa kukaan aina kadonneelle Vaikka koppura tuottaa suurta mielihyvää
hokkiavaimelle antaa, kunnes se löytyy koko emännälle, se on vaihe, josta eläimet, varsin-
tallin vyöryttämisen jälkeen jonkun tolpan kaan hevoset eivät oikein tykkää. Pikkusen
päältä pölyssä. Aivan! Viime keväänä tolpan on hankala vetää lapa edellä sladissa mutkia
päälle “vain hetkeksi” laitettu hokkiavain ei laukalla, kun alusta ei jousta yhtään ja pito on
puhu mitään, vaikka on ihan vieressä koko huono. Ymmärtäähän sen, joten on tyydyttä-
ajan. vä satunnaisiin pikku pukkisarjoihin, mutta
Eihän sitä tosiaan keväällä jaksanut aina hyvin maltillisesti ja ilman sen suurempia
paikalleen laittaa, kun kohta taas kuiten- kiihdytyksiä.
Se alkaa käydä tylsäksi, mutta alkutal-
vesta riippuen, koppura voi olla hyvinkin
ohimenevä vaihe. Aina se on lyhyempi kuin
kuravaihe. Se on laki, jolle ei voi mitään.
Kuiva ja kova on aina suhteessa harvinai-
sempi ilmiö kuin kostea ja löllö. Tietenkin
on, koska kuravaihe on hevosille ihan ok ja
koppura ei. Luonto on emäntää vastaan ja
eläimien puolella, se on tullut selväksi jo
aikapäiviä sitten.

" " "
Mutta vihdoin se tulee, se lumi. Voi autuus,
kuinka se on kaunista ja ihanaa. Kaikki huo-
let häipyvät sillä sekunnilla kun tajuat, että
maassa on hentoinen lumi ja kaikki näyttää
yht´äkkiä puhtaalta valoisalta ja raikkaalta.
Paitsi hevoset. Avaruusperunan painojäljistä
lumihangelle vastanneiden hevosten hienoi-
nen kurakuorrute ei ihan yhdellä kahdella
kieputuksella lähde. On haettava harjalaa-
tikko ja ruvettava hommiin.
Voi että, kuinka ihanaa on rapsutella ku-
rapaakut pois harjasta, jaloista, alustasta ja
kaiken kaikkiaan taas muistella hetki sitä,
että minkäs värisiä hevosia tilalla itseasias-
sa asuikaan. Työ on valtava, mutta nyt se
kannattaa.
Kaunis lumipeite kimaltelee maalaten
maisemaan ihmemaaksi, eikä pikku pakka-
nen paina mieltää laisinkaan. Samaa mieltä
ovat hevoset. Taas pystyy harjoittelemaan
satakaheksakyt sladissa vasempaan ja siitä
kieppikolmosella etujalkojen kautta kiito-
vaiheeseen. Voi juma se on lystiä.
Kaivetaan reki ladosta ja länget varastosta.
Viritellään hiihtoratsastuvälineitä ja ladataan
hokkeja sen verran, että pito myös lumisilla
teillä on riittävä.
Ja kuinka ollakaan. Reki lojuu pihalla
vesisateessa, länkien nahkaosat ja silojen
metallit on rasvattuna satulahuoneessa ja
hevoset kaikki jälleen kurassa. Mitään ei
ehditty, ei tälläkään kertaa. Ja taas odotel-
Derkun nauttii lumesta yhtä paljon, kuin emäntäkin. Piehtaroinnin lisäksi se mahdollistaa laan, että avaruusperuna putoaisi ja piha olisi
myös raaskastekoisemmankin kiihdytykset ja jarrutusmatkan maltillisuuden. jälleen lumessa. !

46