Kilpailukielto, Raviurheilu

Sakkoja ja kilpailukieltoa doping- ja lääkeainerikkomuksista

Ravikilpailulähtö menossa auton puomin takaa

“Puhdas urheilu sekä hevosten hyvinvoinnista ja kunnioittavasta käsittelystä huolehtiminen ovat ehdottomia edellytyksiä sille, että raviurheilu on tulevaisuudessakin arvostettu ammatti ja kiinnostava harrastus", toteaa Hippoksen toimitusjohtaja Tomi Himanka.

“Tämä on ollut raskas syksy suomalaiselle raviurheilulle, mutta kuten todettu, nämäkin tapaukset ovat osoittaneet, että lääkeainevalvonta toimii ja rikkomuksia tulee sen avulla ilmi. Lääkeainenäytteitä on otettu koko vuosi aiemmin päätetyn näytteenotto-ohjelman mukaisesti kaikissa totoravikilpailuissa, eikä tutkittavana ole tänään käsiteltyjen löydösten lisäksi muita tapauksia”, toteaa Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Tomi Himanka. 

Hippoksen hallitus tunnistaa, että jopa kuukausia kestävä tutkintaprosessi on haastava kaikille osapuolille. Prosessia tullaan kehittämään nyt saatujen kokemusten pohjalta. 

“Dopingrikkomukset ovat harvinaisia ja tänä syksynä käsitellyt tapaukset ovat osoittaneet, että tämän tyyppisten rikkeiden käsittelyn sujuvuudessa on tarkasteltavaa. Prosessia on käyty jo syksyn aikana tarkasti läpi. Tavoitteena on kehittää prosessia niin, että jatkossakin valmentajan oikeusturva huomioidaan ja asiassa kuullaan ulkopuolisia asiantuntijoita, mutta tapausten käsittely etenee nykyistä nopeammin”, Himanka kertoo. 

Doping- ja lääkeainerikkomukset ovat aina vakavia ja täysin tuomittavia. 

“Puhdas urheilu sekä hevosten hyvinvoinnista ja kunnioittavasta käsittelystä huolehtiminen ovat ehdottomia edellytyksiä sille, että raviurheilu on tulevaisuudessakin arvostettu ammatti ja kiinnostava harrastus. Uskon, että viime viikkoina käyty keskustelu on tiivistänyt entisestään koko raviyhteisön kokemusta siitä, kuinka tärkeää on toimia yhteisiä sääntöjä noudattaen ja kilpakumppaneita kunnioittaen”, Himanka painottaa. 

Ravihevosten lääkeainevalvontaan ja lääkeainenäytteiden tutkintaprosessiin voi tutustua tarkemmin täällä.

Dopingrikkomus, Nirvana Newport (D-150460) 

Oulun raveissa 24.4.2026 otetussa virtsanäytteessä (sekä A- että B-näytteessä) todettiin Eija Sorviston valmentamalla hevosella Nirvana Newport D-150460 kansainvälisen raja-arvon ylittävä pitoisuus kobolttia. 

Koboltti on elimistölle välttämätön hivenaine, jota tarvitaan punasolujen tuotantoon. Koboltin annostelulla voidaan pyrkiä lisäämään elimistön EPO-hormonin tuotantoa ja tätä kautta punasolujen määrää elimistössä. 

Koska kobolttia on myös rehuissa ja lisäravinteissa, sille on määritetty kansainvälinen raja-arvo, jonka ylittävä kobolttipitoisuus näytteissä on UET-sääntöjen ja Lääkintämääräysten mukaan aina kokonaan kielletty. 

Valmentaja on esittänyt Hippoksen lääkintämääräysten mukaisen lääkityskirjanpidon. 

Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunta on käsitellyt tapausta kokouksessaan 30.9.2026. 

Hallitus totesi Suomen Hippos ry:n ravikilpailusääntöjen 45§ rikkomuksen sekä lääkintämääräysten kohdan 1.8. mukaisen dopingrikkomuksen virtsanäytteessä todetun kobolttipitoisuuden perusteella. 

Hallitus päätti, että hevosen Nirvana Newport D-150460 suoritus Oulun raveissa 24.4.2026 mitätöidään. Hevonen vapautetaan kilpailukiellosta, kun palkinto (500 €) on palautettu ravien järjestäjälle. 

Valmentaja Eija Sorvistolle määrättiin 24 kuukauden kilpailukielto (8.10.2026-7.10.2028) ja 10 000 euron sakko dopingrikkomuksesta. 

Dopingrikkomus, North McLaren (246001L00211326) 

Forssan raveissa 22.5.2026 otetussa virtsanäytteessä (sekä A- että B-näytteessä) todettiin Matias Salon valmentamalla hevosella North McLaren 246001L00211326 kansainvälisen raja-arvon ylittävä pitoisuus kobolttia. 

Koboltti on elimistölle välttämätön hivenaine, jota tarvitaan punasolujen tuotantoon. Koboltin annostelulla voidaan pyrkiä lisäämään elimistön EPO-hormonin tuotantoa ja tätä kautta punasolujen määrää elimistössä. 

Koska kobolttia on myös rehuissa ja lisäravinteissa, sille on määritetty kansainvälinen raja-arvo, jonka ylittävä kobolttipitoisuus näytteissä on UET-sääntöjen ja Lääkintämääräysten mukaan aina kokonaan kielletty. 

Valmentaja on esittänyt Hippoksen lääkintämääräysten mukaisen lääkityskirjanpidon. 

Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunta on käsitellyt tapausta kokouksessaan 30.9.2026. 

Hallitus totesi Suomen Hippos ry:n ravikilpailusääntöjen 45§ rikkomuksen sekä lääkintämääräysten kohdan 1.8. mukaisen dopingrikkomuksen virtsanäytteessä todetun kobolttipitoisuuden perusteella. 

Hallitus päätti, että hevosen North McLaren 246001L00211326 suoritus Forssan raveissa 22.5.2026 mitätöidään. Hevonen vapautetaan kilpailukiellosta, kun palkinto (2 500 €) on palautettu ravien järjestäjälle. 

Valmentaja Matias Salolle määrättiin 24 kuukauden kilpailukielto (8.10.2026-7.10.2028) ja 10 000 euron sakko dopingrikkomuksesta. 

Lääkeainerikkomus, Coolman Evo (S-21-2822) 

Seinäjoen raveissa 25.4.2026 otetussa verinäytteessä (sekä A- että B-näytteessä) todettiin Hanna Lepistön valmentamalla hevosella Coolman Evo S-21-2822 enrofloksasiinia. Enrofloksasiini on laajakirjoinen antibiootti, jota voidaan käyttää erilaisten tulehdusten hoidossa. 

Valmentaja on esittänyt Hippoksen lääkintämääräysten mukaisen lääkityskirjanpidon.  

Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunta on käsitellyt tapausta kokouksessaan 30.9.2026. 

Hallitus totesi Suomen Hippos ry:n ravikilpailusääntöjen 45§ rikkomuksen sekä lääkintämääräysten kohdan 1.8. mukaisen lääkeainerikkomuksen verinäytteessä todetun enrofloksasiinipitoisuuden perusteella. 

Hallitus päätti, että hevosen Coolman Evo S-21-2822 suoritus Seinäjoen raveissa 25.4.2026 mitätöidään. Hevonen vapautetaan kilpailukiellosta, kun palkinto (6 000 €) on palautettu ravien järjestäjälle. 

Valmentaja Hanna Lepistölle määrättiin 3 kuukauden kilpailukielto (8.10.2026-7.1.2027) ja 3 000 euron sakko lääkeainerikkomuksesta. 

Lähde: Hippos

Lääkeainevalvonta on osa hevosten hyvinvoinnin laajaa valvontaa ravikilpailutoiminnassa

Lääkeainevalvonta on yksi toimenpide, jonka tavoitteena on varmistaa ravihevosten hyvinvointi kilpailutoiminnassa. Jos ravihevosesta otetusta lääkeainenäytteestä löytyy jotakin poikkeavaa, käynnistyy monivaiheinen prosessi, jossa kuullaan sekä valmentajaa että ulkopuolisia asiantuntijoita. 

Raviurheilu on yksi Suomen lääkeainetestatuimmista urheilulajeista. Hevosista otetaan lääkeainenäytteitä kaikissa totoraveissa. Kilpailusuorituksen jälkeen testattavat hevoset valitaan näytteenotto-ohjelman mukaisesti kilpailutuomariston suorittaman arvonnan perusteella. 

Näytteitä otetaan myös harjoituskaudella kotitalleilla, kilpailupaikalla ennen kilpailua, lähdön ykköspalkinnon perusteella tai poikkeuksellisen suorituksen vuoksi. Tänä vuonna Suomen Hippos on kohdentanut näytteenottoresursseja ennen kilpailuja otettaviin pre-race-näytteisiin. 

Valtaosa lääkeainenäytteistä otetaan kilpailusuorituksen jälkeen. Radalta poistuessaan hevonen saa mukaansa näytteenottoavustajan, joka seuraa hevosta jäähdyttelyn ja varusteiden riisumisen ajan ja saattaa hevosen näytteenottopaikkaan. Ravien kilpailueläinlääkäri ja hänen avustajansa hoitavat näytteen ottamisen. Hevosesta pyritään saamaan sekä virtsa- että verinäyte. Näytteenotossa otetaan aina sekä A- että B-näyte, jotka hevosen valmentaja tai edustaja tarkastaa. 

“Laki eläinten hyvinvoinnista määrää, etteivät eläinkilpailut saa tarpeettomasti vaarantaa eläinten hyvinvointia. Eläimelle ei myöskään saa antaa sellaisia lääkkeitä tai käyttää sellaisia menetelmiä, joiden tarkoituksena on vaikuttaa keinotekoisesti suorituskykyyn tai käyttäytymiseen”, kertoo Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Reija Junkkari. 

Hevosen lääkeainenäytteestä ei saa löytyä mitään sellaista, mitä hevosen elimistöstä ei löydy luonnostaan, ja kaikki lääkitseminen on kiellettyä neljä vuorokautta ennen kilpailua. Toisin kuin ihmisurheilussa, hevoselle ei voi saada poikkeuslupaa minkään lääkeaineen käyttöön kilpailutilanteessa. 

Raviurheilun lääkeainelöydökset käsitellään itsenäisessä Eläinkilpailujen antidopingtoimikunnassa 

Lääkeainenäytteet tutkitaan Englannissa, LGC-laboratoriossa. Negatiiviset tulokset valmistuvat pääsääntöisesti noin kahdessa viikossa, mutta mahdolliset positiiviset löydökset johtavat aina varmistusanalyysiin, mikä viivästyttää lopullisen tuloksen valmistumista. 

Jos A-näyte raportoidaan varmistusanalyysin jälkeen positiivisena, eli säännöissä määrätty raja-arvo ylittyy tai siitä löytyy hevosen elimistöön luonnollisesti kuulumatonta ainetta, tutkintaprosessi käynnistyy. 

Hevosen valmentaja saa sekä suullisesti että kirjallisesti tiedon löydöksestä, ja hänellä on 15 vuorokautta aikaa antaa kirjallinen selvitys hevosen lääkintähistoriasta tai muista asiaan mahdollisesti vaikuttaneista seikoista. 

“Me käytämme voimakasta kurinpidollista valtaa kilpailijoihin, eli me voimme ravikilpailusääntöjen perusteella määrätä isoja rahallisia rangaistuksia tai kilpailukieltoja, jonka vuoksi toisella osapuolella on oikeus tulla kuulluksi ja kertoa oma näkemyksensä asiasta”, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Tomi Himanka taustoittaa. 

15 vuorokauden kuulemisajan puitteissa valmentajalla on oikeus vaatia myös B-näytteen tutkimista. Euroopan raviyhteisö UET:n listalla on yhdeksän akkreditoitua laboratoriota, joista valmentaja voi pyytää haluamaansa laboratoriota analysoimaan B-näytteen. Valmentaja voi myös päättää, että asia etenee A-näytteen tulosten perusteella, eikä B-näytettä tutkita. 

Jos valmentaja ei vaadi B-näytteen tutkimista tai B-näytteestä tehdään samat löydökset kuin A-näytteestä, asia siirtyy Eläinkilpailujen antidopingtoimikunnan (EKADT) käsiteltäväksi. Antidopingtoimikunta saa käyttöönsä tiedot analysoiduista lääkeainenäytteistä sekä valmentajan antaman kirjallisen selvityksen. Toimikunta lausuu mahdollisen rikkeen laadusta kunkin eläinkilpailujärjestön sääntöjen mukaisesti. 

“Toimikunta kokoaa yhteen kaikki tapauksen yksityiskohdat ja muodostaa kokonaiskäsityksen siitä, onko löydöksellä voinut olla vaikutusta kilpailusuoritukseen tai onko eläimen hyvinvointi voinut vaarantua”, Junkkari kertoo. 

Eläinkilpailujen antidopingtoimikunta on itsenäinen ja puolueeton asiantuntijaelin, jonka tarkoituksena on estää kiellettyjen lääkeaineiden ja menetelmien käyttö eläinurheilussa. Toimikunta käsittelee sille eri eläinkilpailujärjestöiltä tulleet tapaukset ja antaa lausuntonsa kyseiselle järjestölle, mutta ei määrittele rikkomuksia seuraavia rangaistuksia. Toimikunta kokoontuu 11 kertaa vuodessa. 

Eläinkilpailujärjestöt määräävät rangaistuksista sekä antamiensa rangaistusten muutoksenhakumenettelystä omissa säännöissään. Siksi tapaus siirtyy antidopingtoimikunnan lausunnon jälkeen Suomen Hippoksen hallituksen käsittelyyn. Hippoksen hallitus määrää mahdollisista rangaistuksista, jotka kerrotaan julkisuuteen hallituksen kokoustiedotteen yhteydessä. 

“Oikeusturvan näkökulmasta Suomessa on olemassa syyttömyysolettama. Ketään ei siis tuomita ennen kuin asia on tutkittu. Näytteet analysoidaan, valmentajaa kuullaan, antidopingtoimikunta käsittelee tapauksen ja Hippoksen hallitus määrää mahdolliset rangaistukset. Ja vasta sen jälkeen, kun asia on tutkittu ja toimenpiteistä päätetty, asia tuodaan julki”, Himanka kertoo. 

Hyvinvoiva hevonen ja vastuullinen toiminta ovat raviurheilun keskiössä 

Hevosten hyvinvoinnista huolehtiminen on keskusjärjestön, kilpailunjärjestäjien ja kaikkien ravihevosten kanssa toimivien ihmisten yhteisellä vastuulla. 

“Hevosten hyvinvoinnin varmistamisen ja puhtaan urheilun tulee olla keskeisiä lähtökohtia kaikessa toiminnassa. Vain terveellä hevosella saa kilpailla, eikä terve hevonen tarvitse lääkitystä. On myös hyvä tiedostaa, että vastuu siitä, että hevonen on terve ja kilpailukuntoinen, eikä näytteistä löydy esimerkiksi lääkeainejäämiä, on hevosen valmentajalla”, asiantuntijaeläinlääkäri Junkkari tähdentää. 

Hevosen lääkitseminen on toisinaan välttämätön osa asianmukaista terveydenhoitoa. Lääkeaineille ja terveydenhoidollisille menetelmille määritellyillä varoajoilla pyritään osaltaan varmistamaan, että hevonen saa riittävän ajan toipua. 

“Jos hevonen sairastuu tai loukkaantuu, sitä tulee hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Silloin lääkitseminen on usein perusteltua tai jopa välttämätöntä. On tärkeä muistaa, että jos hevonen on niin kipeä, että se tarvitsee lääkitystä, se ei ole kilpailukuntoinen. Mikäli hevosta on lääkitty, tulee noudattaa vähintään lääkeaineelle määrättyjä minimivaroaikoja ja antaa hevosen toipua”, Junkkari jatkaa. 

Suomen Hippoksen sähköisen ilmoituskanavan kautta voi jättää ilmoituksen raviurheilun tai hevoskasvatuksen piirissä tapahtuneesta ihmisten tai hevosten hyvinvointia uhkaavasta tilanteesta tai esimerkiksi lääkeaineiden väärinkäytöstä. Ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti. 

Hippoksen kanavalle tehtävät ilmoitukset tulee jättää yhteystietojen kanssa, jotta ilmoittajalta voidaan pyytää tarvittaessa lisätietoja ja jotta käsittelyn edistymisestä voidaan kertoa myös ilmoittajalle. Mikäli ilmoituksen haluaa jättää anonyymisti, sen voi tehdä Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) ILMO-kanavan kautta.

Lähde: Hippos

Lisää artikkeleita aiheesta

Hevoskasvatus

Suomenhevoset sydämen asia

Hevoskasvattaja Pirjo Tikkalalle suomenhevoset ovat kaikki kaikessa. Siksi hän jatkaa jalostus- ja kasvatustyötä vielä 77-vuotiaana. ”Suomenhevosten luonne on niin mahtava,…

Valjakkoajo

Järvinen ja Takkinen valjakkoajon Suomen mestareiksi

Hevosten Suomen mestaruusluokkaan osallistui kahdeksan hevosyksikköä. Talvikki Järvinen ajoi luokan kaksi kärkitulosta heti ensimmäisenä kilpailupäivänä hevosillaan Danser T:llä ja Kassanderilla.…

Suomenhevonen

Henkan Juulia on nyt kaksinkertainen työmestari

Viime vuoden työmestari Henkan Juulia tuli hyvässä vireessä Miehikkälän Pellinkankaan raviradalle, jossa kilpailtiin suomenhevosten työmestaruudesta kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Mikko Uusimäen…