Hevosten ammattimaiseen kuljettamiseen vaaditaan turvallinen kalusto, jota voi ajaa siihen oikeutetulla ajokortilla. Lisäksi kuljettajalla tulee olla eläinten kuljetukseen vaadittava pätevyys.
Näillä päästään alkuun, mutta toivottavaa olisi, että kuljettajalla on ajotaidon lisäksi taito käsitellä ja ymmärtää hevosia. Kuljettajan toivotaan tulevan toimeen myös hevosten omistajien kanssa.
Hevoskuljettaja Tero Laine pyörittää puolisonsa Linda Laineen kanssa Kalajärven hevostilaa Seinäjoella ja kuljettaa hevosia työkseen viidettä vuotta. Ajokilometrejä tulee paljon ja asiakkaita riittää. Viime vuonna Tero Laineella oli 130 kuljetettavaa ja kilometrejä kertyi kaikkiaan 140 000.
Laine on omien sanojensa mukaan syntynyt kuorma-auton rattiin, sillä aivan pikkupojasta lähtien hän reissasi isänsä rekan hytissä ympäri Eurooppaa. Heti kun oli mahdollista, Tero alkoi ajaa omaa rekkaa. Kokeneena kuljettajana hän sai sittemmin keikkoja hankaliinkin paikkoihin, joissa täysperävaunun kuljettajalta vaadittiin taitoa.
Tero ja Linda Laineen Kalajärven tallia asuttaa kolme omaa hevosta ja asiakashevospaikkoja on kahdeksan. Linda hoitaa tallia ja hevosia sekä kengittää työkseen. Pariskunta tarjoaa erilaisia hevospalveluita, kuten mahdollisuuden rescue-hevosten majoittamiseen, lepopaikkoja hevosille, jotka kulkevat pitkän matkan sekä myös Bremer -hoitoloimen vuokrausta.
– Lähdin vaimoni Lindan hevoshommiin mukaan osallistumalla muun muassa matkaratsastuskilpailuiden huoltojoukkoihin ja sen myötä rakkaus hevosiin vei mennessään.
Hevoskuljetuksiin hurahdin vahingossa, kun ostin meille uuden hevoskuljetusauton vuonna 2019. Kuljetin autolla muutamien tuttujen hevosia.
Kun hevoskuljetuksista alkoi olla kysyntää enemmänkin, hankin eläintenkuljettajan pätevyyden. Siitä se lähti ja hevosten kuljettamisesta tuli minulle työ, hevosmies muistelee.
Hevosille turvallinen auto
Tero Laineen mukaan hevosten kuljettamisessa on paljon huomioon otettavia asioita. Pelkkä ajotaito ei riitä.
– Hevoset on tunnettava eläimenä hyvin. Kuljetusautossani on otettu huomioon hevosten turvallisuus, matkustusmukavuus ja hyvinvointi, joten auto on varustettu erityisvarusteilla, joilla seuraan hevosia ja niiden reaktioita. Kattoluukut, ikkunat, tuuletin ja valaistus, listaa Laine muutaman autonsa perusvarusteista.
– Jos väliseinän ottaa pois, saa autosta turvallisen karsinan kokoisen tilan esimerkiksi pienelle ponille tai varsalle, jota ei voi sitoa kiinni päästään.
Tärkeimpinä asioina ajaessa Laine pitää liikenteen lukemisen- ja ennakoinnin taitoja. Hevosen hyvinvoinnin kannalta hän painottaa hevosenlukutaitoa.
– Pitää huomata ajoissa, jos hevosella jokin on huonosti ja puuttua siihen heti. Autossani on kaksi kameraa, yksi edessä ja toinen takana, jotta voin seurata kyytiläisten käytöstä. Mikäli matka on pitkä ja tiedetään, että hevonen saattaa stressata, laitan sille sykemittarin. Auton takaosassa on myös lämpömittari, joka kertoo hevosen stressitason nousun. Stressaava hevonen tuottaa lämpöä ja sykemittaria seuraamalla tiedän hyvissä ajoin, jos on tarve tehdä jotain.